Sivuja uudistetaan kovaakyytiä ja se voi näkyä toimivuudessa katkoksina.
Tietokoneet ovat muuttaneet maailmaa enemmän, kuin mikään muu ihmisen keksintö. Se on tuonut mukanaan täysin uusia mahdollisuuksia ja auttanut ihmisiä päivän perusaskareissa. Ne työskentelevät tehtaissa ja kasaavat tuotteita ihmisten käytettäväksi. Ne auttavat ihmisiä työnteossa ja opiskelussa. Tietokoneet ovat antaneet liikuntarajoitteisille ihmisille mahdollisuuden tehdä töitä, joihin he pystyvät ilman rajoituksia.
Nimi: Ville-Veikko Leskinen
Ikä: 26
Kotikunta: Kiuruvesi
Koulutus: Datanomi
Harrastukset: Tietokoneet, World of Warcraft ja Kiuruveden kameraseura.
Olin jo pienenä kiinnostunut tietokoneista ja siihen aikaan ne olivat arvokkaita, eikä perheelläni ollut varaa tietokoneen hankkimiseen. Kuitenkin omistin useita vanhempia tietokoneita. Niitä olivat: Amstrad CPC 6128, Commodore 64 ja PC386. Kaikki koneet olivat kuitenkin vanhoja, eikä niillä voinut tehdä mitään yleishyödyllistä. Pelaaminen onnistui ja se on säilynyt harrastuksena tähän päivään asti.
Ensimmäisen kunnollisen tietokoneen sain vuonna 1999 ja pääsin vihdoin tutustumaan uuteen tekniikkaan. Kaksi vuotta myöhemmin ostin itse ensimmäisen tietokoneen ja lähdin opiskelemaan tietotekniikkaa. Valmistuin datanomiksi keväällä 2005. Tässä vaiheessa oli aika suorittaa asepalvelus.
2006 keväällä aloitin työharjoittelun Kodintekniikka ÄäniRauta Oy:ssa ja puolen vuoden jälkeen sain työpaikan.
2007 aloitin ATK-opettajana Kiuruveden kansalaisopistossa. Opetan kaiken ikäisiä opiskelijoita. Suurin osa opiskelijoista on ollut eläkeläisiä.